Historiallinen Aikakauskirja 2/1986: 126-127. ARVOSTELUJA

Auvo Kostiainen:

Utopioita etsimässä

Teuvo Peltoniemi: Kohti parempaa maailmaa. Keuruu 1985.

Toimittajana leipäänsä ansaitseva Teuvo Peltoniemi on saanut päätökseen vuosikausien työn. Kohteena ovat suomalaisten ihanneyhteiskunnat maailman eri puolilla. Käsitelty aikaväli on mittava, sillä varhaisin utopioista on 1790-luvun alun yritys Uuden Jerusalemin perustamisesta Sierra Leoneen Länsi-Afrikkaan. Ajallisesti viimeisin on vaihtoehtoliikkeisiin kuuluva nykypäivän Emmaus-yhteisö Jokioisissa.

Näiden kahden ääripään väliltä löytyy hyvin kirjava joukko Peltoniemen utopioiksi kutsumia suomalaisperäisiä siirtokuntia, kolonioita, osuusfarmeja, todellisia utopistisia rakennelmia ja eräitä vain suunnitelmiksi jääneitä. Esimerkiksi Uusi Jerusalem ei koskaan toteutunut, vaan jäi Suomen vuoritoimen johtajan August Nordenskiöldin (1754-92) swedenborgilaisen aatemaailman teoreettiseksi ilmentymäksi. Hän kävi itse Sierra Leonessa, mutta kuolemansairaana ei ehtinyt käytännön toteuttajaksi haaveelleen. Perusideana hänellä oli edustuksellinen demokratia, jossa yksityinen voiton ja hallitsemisen halu olisi poistettu.

Utopian määritelmäksi tarjotaan muutamia toisistaan poikkeavia näkemyksiä, mutta lähtökohtana on haave(kuva), haavekuvitelma tai maailmanparannussuunnitelma. Tämän mukaan käsittelyyn on valittu tyypiltään erilaisia, uskonnollisia, sosialistisia, nationalistisia ja vegetaristisia ym. "aatemaailmoja". Määritelmien väljyys on johtanut eräisiin arvostelua herättäviin valintoihin.

Kirjassa käsitellyistä utopia-yrityksistä suomalaisille tunnetuimpia ovat varmaan Matti Kurikan Australiaan kaavailema yritys sekä Brittiläiseen Kolumbiaan Kanadaan vuonna 1901 syntynyt Kalevan Kansan Sointula, jonka johtajaksi Kurikka tuli Australian yrityksen epäonnistuttua. Vähemmän Suomessa on tiedetty Sointulan sortumisen jälkeen syntyneestä Sammon Takojista, joka perustettiin Kurikan johdolla myös Brittiläiseen Kolumbiaan. Tuskin monetkaan ovat tienneet, että Kurikka suunnitteli jopa pelkästään naisille tarkoitettua yhteisöä. Sammon Takojat oli alkuaan miehinen yhteisö, sillä Kurikan mielestä Sointulan hajoaminen oli todellisuudessa naisten osallistumisen syytä.

Pohjois-Amerikkaan on suunniteltu ja toteutettu eräitä muitakin "suomalaisutopioita''. Yksityiskohtaisimmin kirjoittaja käsittelee Kalifornian Redwood Valleyn yhteisöä ja Georgian osavaltioon 1920-luvun alussa syntynyttä Suomalaista osuusfarmia. Varsinkin viimeksi mainitun kohdalla jää kyllä kysymään sen utopialuonnetta.

Etelä- ja Keski-Amerikalla on oma osuutensa suomalaisten utopioiden historiassa. Niinpä Kuubaan syntyi kaksikin suomalaisyhteisöä, Itabon hedelmäfarmi ja Ponnistus-siirtola 1900-luvun alkuvuosina. Dominikaaniseen tasavaltaan kaavailtiin jopa tuhansien suomalaisten yhteisöä. Näin pitkälle ei päästy, mutta syntyi Viljavakka, eräs ilmentymä 1920-luvun suomalaisten vegetaristien innostuksesta. Tämän kuten muidenkin yritysten perintönä jäi pieni määrä suomalaisia tai heidän jälkeläisiään kyseisiin maihin.

Etelä-Amerikan suomalaisyritykset ovat saaneet kyseenalaista kuuluisuutta taloudellisesta epäonnistumisestaan - joka muuten näyttää olleen lähes kaikkien utopioiden kohtalo - ja suomalaisten erittäin vaikeista elinoloista. Vuosisatamme alkupuolella tehtiin kolme merkittävää yritystä. Colonia Villa Alborado Paraguayihin, Colonia Finlandesa Argentiinaan ja Fazenda Penedo Brasiliaan. Penedo on nykyisin menestyvä turistikeskus.

Edellä mainittujen lisäksi Peltoniemi käsittelee lyhyesti Amurinmaan yritystä 1860-1870-luvuilla, suomalaista kibbutsia Israelissa, Riviera-kuumetta sekä mm. ''Karjalan kuumetta''. Ongelmallisinta kirjassa on ''Karjalan kuumeen'' rinnastaminen muihin utopioihin. Kysymyshän oli noin 6 000 suomalaisen siintymisestä Kanadasta ja Yhdysvalloista Neuvostoliittoon 1920- ja 30-luvuilla. Reino Kero on vuonna 1983 julkaissut aiheesta yksityiskohtaisen tutkimuksen Neuvosto-Karjalaa rakentamassa ja muutenkin muuttajien vaiheista on kohtalaisesti tietoja. Tavallaan muuttoliike täyttää utopian ehdot, mutta tavallaan mukana on ajatus, että koko Neuvostoliitto on utopia. Puolesta ja vastaan voitaisiin kiistellä varmaan pitkään. Mutta Peltoniemi ulottaa tarkastelun eräille mallitiloille ja kolhooseille, jopa metsätyöpisteisiin. Amerikansuomalaisten suurin keskus Petroskoi varmaan oli kaukana utopiasta. Se oli realiteetti, jonka olemuksen määritteli neuvostojärjestelmä. Neuvosto-Karjalan metsätyökohteet, metsäpunktit, tuskin sinänsä olivat utopiaa.

Peltoniemi kutsuu teostaan journalistiseksi raportiksi. Se perustuu kuitenkin laajaan aikaisemman tutkimuksen hyväksikäyttöön, sillä monista käsitellyistä aiheista on jo valmista tietoa. Lisäksi on käytetty lehdistöä ja jonkin verran alkuperäisaineistoakin. Kirjassa on myös onnistunut kuvitus, jonka kerääminen on vaatinut paljon työtä.

Kohti parempaa maailmaa on hyvää historian popularisointia. Se on kirjoitettu toimittajan ammattitaidolla ja sopivasti lainauksia viljellen. Toimittajan ote näkyy kyllä myös siten, että eräät kirjan osuudet poikkeavat melkoisesti toisista. Osa on ikään kuin matkakertomusta, osa selvästi historian tutkimusta. Lukijaa tämä tuskin pahemmin haittaa.

Eräiden asioiden huomioon otto olisi edelleen parantanut teoksen kokonaiskuvaa. Edellä on viitattu muutamiin arveluttaviin valintoihin. Kirjoittaja lähtee liikkeelle utopian määrittelystä ja uppoutuu sitten suomalaisyrityksiin. Kirjan viimeisillä sivuilla esitetään lyhyt katsaus utopioiden historiaan alkaen Platonista, Aristoteleesta ja Thomas Moresta. Tämän osuuden sijoittaminen alkuun olisi parantanut asian ymmärtämistä. Ehkäpä kustannussyiden vuoksi on kyseinen osuus kovin luettelomainen.

Kirjoittaja viittaa useasti muiden kansallisuuksien vastaaviin yrityksiin ja siihen, että varsinkin Yhdysvallat on ollut suosittu utopioiden perustamisalue. Yhteyksien ja esikuvien selvittäminen suomalaisten ja muiden yritysten välillä olisi kannattanut viedä huomattavasti pidemmälle.

Peltoniemi riisuu arvostelijan aseista lainaamalla filosofi George Katebin näkemystä, että utopiayhteisöt ovat piirteiltään olleet hämmästyttävän moninaisia. Joissakin historian utopioissa tavoitteena on ollut demokratia, joissakin ''lempeä'' diktatuuri ja jotkut ovat rakentuneet täydelliseen diktatuuriin. Periaatteessa käsitellyt suomalaisyhteisöt sisältävät samanlaisia piirteitä. Monet niistä ovat selvästi tavoitelleet demokratiaa eri keinoin, mutta lähes kaikissa on ollut jonkinasteinen ''diktatuuri'' tai pikemminkin karismaattisen johtajan toiminta liikkeelle panevana voimana. Yleisin suomalaisten utopioiden piirre oli yritys määritellä ja toteuttaa työnjako samapalkkaisuuden kautta. Yleistä oli yhteisruokailu. joissakin yhteisöissä palkka korvattiin sosiaalisilla palkkioilla tai vastakirjaan merkityillä tulevaisuuden saatavilla. Esimerkiksi Sointulassa tavarat jaettiin tarpeen mukaan, mistä seurasi jatkuvia kiistoja.

Riitely oli kovin tavallista ja usein tämä johti yrityksen hajoamiseen. Riideltiin taloudellisista menettelytavoista, johtajista, tavoitteista, sukupuolimoraalista jne. Yleensä utopiat eivät kauan pysyneet pystyssä, vaan alkuinnostuksen mentyä seurasi hajoaminen.

Hajoamisessaankin suomalaisten utopiayhteisöt näyttävät muistuttaneen melkoisesti muita vastaavia yrityksiä. Kirjoittaja viittaakin Yhdysvaltain neekerien utopistisia yhteisöjä tutkineiden William H. ja Jane H. Peasen käsitykseen, että utopioiden epäonnistuminen sinänsä ei ollut tärkeätä. Yhteisöt hajosivat sen jälkeen kun ne olivat täyttäneet tehtävänsä

Eräistä Peltoniemen käsittelemistä utopiayrityksistä on erittäin niukasti tietoa ja sen vuoksi kirjassa esitetyt kuva saattaa olla hyvinkin vajavainen. Ainikin joissain tapauksissa saattaisi tarjoutua mahdollisuuksia tietojen syventämiseen ja ainakin kuvan tarkentamiseen, koska Peltoniemi on rajoittunut suhteelliseen lyhyeen eri yritysten käsittelyyn. Jatkotutkimuksille olisi siksi mahdollisuuksia näistä ja kirjassa mainitsemattomista yrityksistä. Vaikka kirjassa on puutteita, se on hyvin mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja lukemisen arvoinen.

AUVO KOSTIAINEN