Utopiasiirtokuntia ovat selvittäneet mm. amerikkalaiset Robert Hine, Charles Nordhoff sekä  William ja Jane Pease. Utopiaa filosofise­na ilmiönä on tutkittu runsaasti, mm. George Kateb, Frank ja Fritzie Manuel sekä Raoul Palmgren.  Aihepiiri kiinnostaa edelleenkin paljon. Google haulla maaliskuussa 2004 sanat utopia, utopias, utopy, utopiat löytyivät 829 000 kertaa. Liittämällä mukaan sana community, society tai settlement haku edelleen toi 43700 viitettä.

 

Tämä artikkeli on lyhyt kuvaus kansainvälisesti tärkeimmistä utopiayhteisöistä. Se on päivitetty versio liiteluvusta teoksessa: Teuvo Peltoniemi: Kohti parempaa maailmaa – suomalaisten ihannesiirtokunnat 1700-luvulta nykypäivään. Otava 1985.

 

Teuvo Peltoniemi

 

HISTORIAN SUURET UTOPIAYHTEISÖT

 

Moren perusutopia ‑ 1600‑luvun kirjalliset utopiat ‑  Uto­piaso­sialismin koulukunta  ‑ Fourierin falansterit ‑ Cabet ja icarialaiset ‑ Owenin New Harmony ‑ Uskonnolliset ihanne­yhteisöt ‑ Oneida Perfectionists ‑ Bellamy ja Vuonna 2000 ‑ Kommunismin utopia ‑ Ihanneyhteisöt ja ihannevaltiot.

 

 

 

Utopiafilofian alkujuuret voi löytää antiikin demokratia‑ajatte­lusta sekä kristillisen alkukirkon näkemyksistä. Utopioita käsit­televät Platonin kirjoitukset Valtio ja Lait sekä Aristote­leen Politiikka. Platonin järjestysutopia on ollut myöhemmin monien autoritaaristen ihannevaltioiden esikuvana.  Platon toivoi näke­vänsä ihanteensa toteutuvan käytännössä ja teki kaksi matka Sisi­liaan. Pettyneenä hän joutui toteamaan, ettei löytänyt Syrakusas­ta ihanneyhteiskuntaansa.

 

Moren perusutopia

 

Utopiakirjallisuuden tärkein teos on Thomas Moren Utopia. Moren ihanne­yhteiskuntanäkemys on vapausutopia. Platonin lisäksi kir­jassa näkyy Uuden Testamentin vaikutus. Teoksen juuret juontuvat käsityk­sistä tuhatvuotisisesta valtakunnasta, alkukristillisyy­destä ja orastavan renessanssihumanismin ihanteista.

 

Moren utopia oli saari, joka muodostui samankokoisista kau­punki­valtioista. Yksityisomaisuutta ja rahaa ei ollut. Kaikkien tuli tehdä työtä. Ylhäisen aseman symbolit oli käännetty nurin, kultaa käytettiin kaikkein halpa‑arvoisimpiin tarkoituksiin. Moren utopian tasa‑arvoisuus on meidän aikakautemme silmissä ristiriitaista. Utopiassa oli orjia, joskin heitä kohdeltiin lempeästi lukuun ottamatta rikollisia.



 

Utopia käännettiin useille kielille ja sen latinankielinen versio painettiin eri maissa. Teos jäi kuitenkin sivistyneis­töpiireihin eikä siitä syntynyt mainittavampaa keskustelua ennen kuin paljon myöhemmin.

 

Utopian myöhempi merkitys on ollut huomattava. Karl Kautsky piti sitä sosialistisen yhteiskunnan ennakointina. Neuvostolii­tossa katsottiin, että kirjassa oli hahmoteltu kommunistisen yhteiskunnan peruspiirteet. Katolinen kirkko taas piti Utopiaa  keskiaikaisen munkki‑ihanteen kuvailuna ja More julistettiin pyhimykseksi vuonna 1935. Hyvästä utopiasta jokainen löytää omaansa. Mutta Moren Uto­pian eri tahoilta saama tunnustus osoit­taa myös itse utopia‑ajatusten universaalisuuden.

 

1600‑luvun kirjalliset utopiat

 

1600‑luvulla syntyi laaja utopiakirjallisuus. Italialainen domi­ni­kaanimunkki Tommaso Campanella kirjoitti teoksen La citta del sole (1602) ja ranskalainen hugenotti Denis Vairasse Histoire des Severambes (1675).

 

Näiden ajattelijoiden teoksissa ihanneyhteiskunta oli viety kau­kaiselle saarelle tai mantereelle. Yhteisöissä korostettiin työ­velvollisuutta ja yhteistä maanomistusta. Campanellan ja Vairassen ihanneyhteiskunnat kuuluvat siis sosialististen uto­pioiden sarjaan.

 

Samaan aikaan julkaistiin myös porvarillisia utopioita, joista varsinkin Francis Baconin Nova Atlantis (1627) on tullut tunnetuksi. Uudessa Atlantiksessa oli otettu käyttöön tekniikan uusimmat saavutukset. Baconin mielestä tärkeää oli luonnon hal­linta. Tämä toteutuisi kun ihminen hallitsisi tietoa. Tieto on valtaa, Bacon korosti. On esitetty, että myös Suomenlinna olisi rakennettu Baconin ideoiden pohjalta.     

 

Alkukirkossa ja monissa myöhemmissä munkkikunnissa pyrittiin tasa‑arvoon. Vuonna 1619 tanskalainen Johann Valentin Andreae esitti kristillisen utopianäkemyksen teoksessa Christianopolos.  Myöhemmin Pohjois‑Amerikassa oli paljon uskonnollisia yhteisöjä, jotka kuuluvat utopiayritysten piiriin.

 

Utopiasosialismin koulukunta

 

Valistuksen ajan henki korosti paluuta luontoon. Erityisesti Rousseaun Yhteiskuntasopimus (1761) vaikuttaa monissa myöhem­missä utopioissa. Tärkein utopioiden synnyttäjä oli utopiasosia­lismi. Sen vaikutus näkyy lähes kaikissa maallisissa ihanneyhtei­söissä.

 

Utopinen sosialismi syntyi teollisen vallan­kumouksen myötä. Sen keskeisimmät edustajat olivat ranskalaiset Claude de Saint‑Simon, Francois Fourier ja Etienne Cabet sekä englantilainen Robert Owen.  Utopiasosialisteja huolestuttivat teollisen vallan­kumouksen mukanaan tuomat ongelmat. Heidän ratkaisunsa niille oli harmoni­nen sosialismi, joka perustuisi ihmisten yhteistyöhön ja luokka­sopuun. Utopiasosialistit uskoivat ihmisen hyvyyteen ja katsoi­vat, että olisi kasvatettava moralisesti korkeammalla ta­solla oleva "uusi ihminen". Tämän aatesuunnan edustaja oli myös Matti Kurikka.

 

Saint‑Simon ja Fourier halusivat supistaa yksityisomistusta. Owen oli osuustoiminnan esi‑isiä ja halusi siirtyä kommunistiseen yhteisomistukseen. Erilaisten kommuunien perustaminen oli utopia­sosialistien kantava ajatus. Kommuunit perustettiin lähes poik­keuksetta Yhdysval­toihin, utopiayhteisöjen kultamaahan.

 

Yhdysvallat soveltuikin hyvin ihanneyhteiskuntien perustami­seen. Maata oli helposti saatavilla, uskonnollinen suvaitsevai­suus oli suurta ja yhteiskunnan instituutiot vielä heikkoja. Amerikan yleinen henkinen ilmapiiri, protestanttinen etiikka, kannatti kokeilua ja yritteliäisyyttä.

 

Yhdysvalloissa on asunut kymmeniä tuhansia ihanneyhteiskun­tien jäseniä. Vuoteen 1858 mennessä siellä oli 138 yhteisöä, niin maallisia kuin uskonnollisiakin. Tärkeimmät maalliset ihan­ne­yhteisöt olivat Owenin New Harmony, falansterit, Cabetin Icaria‑yhdyskunnat ja Bellamyn teollisuusyhteisöt.

 

Fourierin falansterit

 

Fourierin (1829) malli perustui itsenäisiin 1 600 hengen yhtei­söi­hin, falanstereihin. Niissä jokainen saisi tehdä itselleen sopivaa työtä ilman jäykkää työnjakoa. Realististen teknologisten ja arkkitehto­nisten uudistussuunnitelmien lisäksi Fourierin uto­piasuunnitelman mukaan uutta sosialistista valtiota valaisisi kaksi aurinkoa!

 

Fourier ei itse saanut toteuttaa utopiamalliaan, vaikka kerrotaan, että hän elämänsä iltapuolella odotti asunnossaan aina puolenpäivän aikaan rikasta lahjoittajaa, joka olisi antanut hänen käyttöönsä miljoona frangia koefalangin rakentamista var­ten.

 

Käytännön rakennustyöhön ryhtyi Fourierin opetuslapsi, ame­rikkalainen Albert Brisbane. Ensimmäinen ja pitkäaikaisin falansteri oli North American Phalanx Red Bankissa New Jerseyssä. Se pysyi pystyssä 12 vuotta.

 

Massachusettsin Brook Farm oli alupitäen transendentaalinen yhteisö, joka oli perustettu vuonna 1841. Amerikansuomalainen sosialisti Kaapo Murros suomensi sen nimen irvaillen "Yläilma­lais­ten yhdistykseksi". Vuonna 1845 Brook Farmista tuli falanste­ri, joka tosin pysyi pystyssä vain kaksi vuotta. 

 

Vuosien 1841 ja 1859 välillä Yhdysvalloissa perustettiin 28 falansteria ja kymmeniä muita oli suunnitteilla. Mistään niistä ei tullut pitkäikäistä.

 

 Cabet ja icarialaiset

 

Etienne Cabetin teos Voyage en Icarie  (1842) sai Ranskassa innostuneen vastaanoton. Cabatin valtiokommunistisen yhteiskunnan kannattajia on arvioitu olleen yli 400 000.  Icarialaisen ihanne­yhteiskunnan piti pohjautua käsityöläisten ja maanviljelijöiden yhteisöön.

    

Cabet kävi keskustelemassa Englannissa Robert Owenin kanssa ennen ihanneyhteisöjensä perustamista. Owen suositteli paikaksi Texasia, joka oli juuri liitetty Yhdysvaltoihin ja Cabet osti Texasista maata paikkaa näkemättä.

 

Ensimmäiselle matkalle vuonna 1849 oli tarjolla  tuhansia lähtijöitä. Näistä Cabet valitsi ydinjoukon. Satamassa oli valta­va joukko kannattajia saattamassa lähteviä: "Urhoolliset icaria­laiset, seisoen laivan etukannella, virittivät yksiäänisesti jäähyväislaulun Partout pour Icarie", kertoo aikalaiskuvaus. Texasiin muutti 487 ranskalaista. He havaitsivat, ettei alue lainkaan soveltunut maanviljelyyn ja puolet jäsenistä palasi Ranskaan.

 

Cabet muutti  itse vasta tässä vaiheessa Yhdysvaltoihin. Vaikeuksien keskellä yhteisö riitautui kuitenkin niin, että Cabet erotettiin yrityksensä johdosta.  Hän siirtyi noin 150 kannatta­jan kanssa Neuvoon Illinoisin valtioon. Vuonna 1856 oli vuorossa Cheltenham  Montanassa, jossa Cabet kohta kuoli. Loput jäsenet muuttivat nyt Corningiin Iowaan.

 

Eri vaiheiden jälkeen Kaliforniassa Icaria‑Sperenzan siirto­lassa oli jäljellä 52 kannattajaa. Alkukommunismista oli siirryt­ty liikemiehiksi ja Kaliforniassa yritys käytti kiinalaista ja valkoista aputyöväkeä pienillä palkoilla.

 

 

Owenin New Harmony

 

Robert Owen oli edistyksellinen puuvillatehtaan johtaja New Lamarkissa Skotlannissa. Hän lyhensi työpäivää, vähensi lapsityö­voiman käyttöä ja hankki työläisille asuntoja. Owen on osuustoi­minnan esi‑isiä, mutta hän kiinnostui myös radikaaleista uudis­tuksista, joita hän esitteli teoksessa Uusi käsitys yhteiskunnas­ta (1813).

 

Owen korosti uuden kasvatusjärjestelmän merkitystä. Rikokset estyisivät, jos ihmiset kasvaisivat sosiaalisesti terveemmässä ympäristössä, Owen esitti. Hän vastusti myös kirkkoa ja naista orjuuttavaa avioliittoa. Työssä olisi hänen mielestään siirryttä­vä pieniin osuustoiminnallisiin yhteisöihin.

 

Robert Owenin ajatukset eivät saavuttaneet kotimaassa suurta innostusta ja vuonna 1825 hän muutti Yhdysvaltoihin. Siellä vas­taanotto oli toinen. Owen sai esitellä ideoitaan Washingtonissa senaatin edessä.

 

Yhdysvalloissa  Owen ratkaisi ihanneyhteisönsä paikan yksin­kertaisesti ostamalla ‑ tosin  ilman jäseniä ‑ omiin nimiinsä valmiin utopiayhteiskunnan,  isä Rappin Harmonian Indianasta. Myös nimikysymys hoidettiin yksinkertaisesti tekemällä Harmonysta New Harmony.

 

New Harmony oli aluksi suosittu. Mutta Owen ei onnistunut houkuttelemaan sinne ammattimiehiä eikä New Harmonyn talous me­nestynyt. Vaikka Owen itse ei ehtinyt viettää yhteisössä kuin pari kuukautta, hän oli hyvä järjestyksenpitäjä, ja piti eri­puraista New Harmonya jonkin aikaa sopusoinnussa.

 

Hanke epäonnistui ja Owen joutui palaamaan neljä vuot­ta myöhemmin Eurooppaan. New Harmonyn saavutuksia olivat kuitenkin Yhdysvaltojen ensimmäisen lastentarhan, kauppakoulun, yleisen kirjaston ja ilmaisen kansakoulun perustaminen. Owenin siirtokunta oli mallina muutamalle lyhytaikaiselle yhteisölle. Niistä Kaapo Murros arvelee, että "New Harmony, jota mestari itse oli johtamassa, on ainoa yritys, joka mainitsemis­ta ansaitsee".

 

     Mutta eräs kuitenkin ansaitsee. Yellow Springsiin Ohioon perusti swedenborgilaisen Uuden Jerusalemin kirkon pastori Daniel Roe owenilaisen yhteisön. Pappien, kauppiaiden ja herrasväen naisten yritys kesti kuitenkin vain puolisen vuotta.

 

Owenin New Harmonyn pohjalta syntyi Yhdysvalloissa myös neekeriyhteisöjä, joista tunnetuin oli Memphiseksen lähellä Ten­neseessä. Mustien yhteisöt muistuttivat samanaikaisia utopia­sosialistien yrityksiä paitsi yhdessä tärkeässä suhteessa: ne pohjautuvat keskiluokkaiseen kapitalismiin. Kollektiivi toimi niissä vain yksilön tukena.  Myös mustien ihanneyhteisöt epäon­nistuivat. Ne yrittivät kerätä mustat muun yhteiskunnan keskeltä omiksi ryhmikseen ja päästä sitä kautta tasa‑arvoon. Todellisuus näyttää valinneen rotujen välisen tasa‑arvon saavuttamisessa toisen tien.

 

Uskonnolliset ihanneyhteisöt

 

Utopia‑ajattelussa on selvä uskonnollinen pohja­vire, joka näkyy uskonnollisten ihanneyhteisöjen runsautena. Ihanimmat ihanne­yh­teisöt on kuvailtu saar­noissa ja hengellisissä lauloissa. Aa­vistuksen niis­tä antaa mei­dänkin kansankirkkomme puritaaniset laulut. Virressä 622 lauletaan, kuinka taivaassa "on ilo ainian. Oi, jos sinne minäkin, murheen maasta pääsisin!"  Ja Juteinin tutussa hengellisessä laulussa: "Tähden tuolla puolen toisen kodon saamme. Siellä kun on kotomaani, sinne tahdon mennä." Tarjolla on siis vieläpä kaksinkertainen utopia, maalli­sen jäl­keen ikui­nen; kaiken täydellistymä, taivas.

 

Uskonnollisia ihanneyhteisöjä Yhdysvaltoihin perustivat aluksi saksalaiset ja englantilaiset  pietistit sekä metodistit. Nämä yhteisöt syntyivät yleensä jonkin profeetan ympärille.  Maalli­silla ja uskonnollisilla ihanneyhteisöillä on tärkeä pe­riaatteel­linen ero: maalliset yhteisöt pyrkivät muuttamaan ihmi­sen ympä­ristöä, uskonnolliset ihmistä itseään.

 

Yhdysvaltojen uskonnollisista ihanneyhteiskunnista tunne­tuimpia ovat alkuvaiheen mormoonit, mennoniitat, amishit, shakerit ja teosofiset yhteisöt.

 

Ensimmäinen oli hollantilaisen Pieter Corneliszoon Plockhoyn Delawareen vuonna 1663 perustama mennoniittayhteisö. Se hajosi lopullisesti vasta 1953, vaikka sen ihanneyhteiskuntaluonne lak­kasi jo paljon aikaisemmin. Mennoniittoja asuu nykyisin itäranni­kolla ja keskilännessä sekä Paraguayssa ja Brasiliassa. Mennonii­tat harjoit­tavat maata­loutta ja vastustavat sosiaalista muutosta ja uutta teknologiaa.  Mennoniittojen keskuudessa on ryhmiä, joista toiset pitäyty­vät yhä hevosaikakauteen, toiset ovat otta­neet käyttöön modernin teknologian. Vanhoillisimmat muistuttavat monessa suhteessa Suo­men vanhalestadiolaisia.

 

Saksalaiset pietistit perustivat useita yhteisöjä. Pennsyl­vaniaan 1732 perustetun Efratan saavutuksena mainitaan, että se "oli ensimmäinen ihanneyhteisö, joka kesti koko perustajansa elinajan".

 

Saksalainen selibaattia kannattava pietisti George Rapp perusti vuonna  1803 Indiananaan akalyptisen yhteisön Harmonyn, jossa oli 600 jäsentä.  Kymmenen vuotta myöhemmin Harmony myytiin 150 000 dollarilla Owenille. Isä Rapp siirtyi kannattajineen  Pennsylvaniaan, jonne perustettiin uusi yhteisö, Economy. Vuonna 1886 jäljellä oli vielä 250 jäsentä. Economyn noin 20 miljoonan dollarin omaisuu­desta käytiin myöhemmin ankaria kiistoja.

 

Amana eli Todellisen inspiraation yhteisö  perustettiin vuonna 1843 Ebeneseriin New Yorkin valtioon. 800 saksalaissiirto­laisen yhteisö jakautui seitsemään eri kylään. Vuonna 1895 Amana siirtyi Iowaan. Yhteisö hajautui vuonna 1930, mutta osa jäsenistä jatkoi toimintaa yhtiöpohjalta ja pe­rusti jääkaappitehtaan. Ama­nan kodinkonetehtaan menestystä käy­tettiin myöhemmin propaganda­tarkoituksessa todistamaan, kuinka siirtyminen sosialismista kapitalismiin kannattaa.

 

Shakerit olivat tuhatvuotisen valtakunnan odottajia.  Ensim­mäinen shakereiden ihanneyhteisö perustettiin New Lebanoniin New Yorkiin vuonna 1787. Huippukaudellaan Englannista lähtöisin ol­leilla shakereillä oli kahdeksassa valtiossa 18 yhteisöä.

 

Oneida Perfectionists

 

Tunnetuin ihanneyhteiskunta Yhdysvalloissa oli Oneida Perfectionists. Se on eräänlainen yhdistelmä utopiasosialismia ja uskonnollisia aatteita.

 

John Noyes  perusti yhteisön Oneidaan New Yorkin valtioon vuonna 1848. Se toteutettiin samalta pohjalta kuin Brook Farmin falansteri, mutta "ilman sen virheitä", kuten Noyes mainosti. Alkuvaiheessa yhteisössä oli yli 200 jäsentä.

 

Noyes oli sitä mieltä, että sosialismi ilman uskontoa olisi mahdotonta. Oneidassa vallitsi yhteisavioliitto, jossa kaikki olivat toistensa aviopuolisoita. Tämän piti poistaa ihmisistä itsekkyys. Seksuaalisuhteet olivat silti tarkasti säädeltyjä. [idit hoitivat lapsiaan kunnes nämä oppivat kävelemään, jolloin kasvatusvastuun otti lastentarha.

 

Olennainen piirre Oneidan elämässä olivat kritiikki‑istun­not, joissa sekä yleiset että yksityiset asiat puitiin yksityis­kohtaisesti.  Oneidassa miehet ja naiset tekivät samoja töitä. Naiset käyttivät lyhyttä tukkaa ja housupukuja. Yhteisö harjoitti maan­viljelyä ja pienteollisuutta ja menestyi hyvin yli 30 vuoden ajan. 

 

Ympäröivän yhteiskunnan suhtautuminen Noyesin seksuaalinäke­myksiin oli kuitenkin niin jyrkkää, että Oneda organisoitiin uudelleen vuonna 1879, jolloin yhteisöstä tehtiin samalla osake­yhtiö. Sen jälkeen Noyes muutti muutamien kannattajiensa kanssa Kanadaan.

 

Matti Kurikka oli kiinnostunut Oneidan seksuaaliteorioista, joihin hän oli tutustunut Pekka Ervastilta saamastaan teoksesta. Niistä Kurikka sai aineksia omiin avioliittoteorioihinsa.

 

Bellamy ja Vuonna 2000

 

1800‑luvun lopun merkittävin utopiakirjoittaja oli amerikkalainen Edward Bellamy, jonka teos Vuonna 2 000 käännettiin suomeksikin (1902). Bellamyn kirja  oli oman aikansa bestseller, jota myytiin yli miljoona kappaletta.

 

Bellamyn aatteissa yhdistyivät tulevaisuuden teknologinen utopia, humanismi ja kristinusko. Bellamyn kirjan ihanneyhteisö oli Bostonin kaupunki. Vuonna 2000 Bostonissa oli työpakko. Nais­ten ja miesten palkkauksessa ei ollut eroa. Raha oli poistet­tu ja teollisuus kansallistettu.

 

Yhdysvalloissa syntyi kansallisseuroja edistämään Bellamyn aatteita. Niissä oli yli 25 000 jäsentä. American Co‑operative Association aikoi osuuskuntatrustiksi, joka kykenisi vastustamaan koollaan kapitalismin kilpailua ja toimisi työväen etujen puoles­ta. Seurat sulautuivat myöhemmin populistiliikkeeseen ja lopulta demokraattiseen puolueeseen.

 

Osuustoimintaliike on enemmän tai vähemmän Owenin ja Bella­myn ajatusten jatkoa. Pari osuusfarmia onkin tässä teoksessa laskettu suomalaisten ihanneyhteisöjen joukkoon.

 

Bellamylaisuus synnytti  useita ihanneyhteisöjä. Vuonna 1896 Georgiaan perustettu Christian Commonwealth yritti toteuttaa vuorisaarnan ihanteita.  J.A. Wayland perusti Ruskiniin Tennesee­hen yhteisön, jonka myös Kurikka mainitsi Aika‑lehdessä. Ruskinista käsin julkaistiin lehteä Appeal to Reason. Se kuului tärkeimpiin amerikkalaisiin sosialistilehtiin ja kului paljon amerikansuoma­laistenkin käsissä.

 

Kurikka kävi joulukuussa 1901 Henderson Bayn bellamylaisessa yhteisössä Washingtonin osavaltiossa. Siihen kuului 110 jäsentä.  Näitä yhteisöjä oli myös Kaliforniassa, mm. San Franciscossa Wril Industrial System Company.

 

Kaliforniassa oli Kurikan aikana muutenkin runsaasti utopia­yhteisöjä, kuten osoittaa Robert Hinen laatima luettelo osaval­tion suurimmista ihanneyhteisöistä sadan vuoden ajalta vuodesta 1850. Luettelossa mainitaan kuusi uskonnollista yhteisöä: San Bernardino Mormons, Fountain Grove, Point Loma, Temple Home, Pisgah Grande, Holy City sekä yksitoista maallista ihanneyhtei­söä: Modjeska's Farm, Icaria Speranza, Joyful, Kaweah, Winters Island, Altruria, Little Landers, Fellowship Farm, Llano, Army of Industry, Tuolumne Farms.

 

Myös Sointulan lähellä Brittiläisessä Kolumbiassa oli muita ihanneyhteisöjä. Norjalaiset olivat perustaneet sinne kaksi siir­tokuntaa Bella Coolan ja Quatsinon sekä tanskalaiset Cape Scottin maakunnan perukoille.

 

Kalevan Kansa ei ollut edes Malkosaaren ensimmäinen ihanne­yhteis­kunta. 1800‑luvun loppupuolella sinne asettui maallikko­saarnaaja Spencerin johdolla englantilaisia ja irlantilaisia protestantteja perustamaan alkukristillistä ihannesiirtokuntaa. Sisäiset riidat ja toimeentulon heikkous hajoittivat yrityksen lähes heti alkuun­sa. Siirtokunnan aloittaman sahalaitoksen ruos­tuneita jäännöksiä oli paikalla, johon Sointulan kylä pystytet­tiin.

 

Bella Coolan luterilaisten utopiasiirtokunta menestyi kauem­min kuin Sointula, kenties sen vuoksi, että Bella Coolan jäsenet olivat enemmän samoin ajattelevia kuin Sointulan väki, arvelee Sointulan historiaa selvittänyt kanadalainen tutkija Donald Wilson.

 

Kommunismin utopia

 

Klassinen utopia oli kuvitellut ihanneyhteiskuntansa yleensä kaukaisiin maihin, Bellamy tulevaisuuteen. Bellamy toi taantunee­seen utopia‑ajatteluun piristysruiskeen, mutta  se ei voinut enää kääntää kehityksen suuntaa toiseksi. Utopiayhteisöihin aikaisem­min purkautunut paine siirtyi nyt nou­sevan työväenliikkeen kanna­tukseen.

 

 Utopiasosialismin aatteet jäivät Marxin ja Engelsin sosia­lismin varjoon. Tämä heijastui myös Sointulassa, jossa Matti Kurikan työtoveri A.B. Mäkelä edisti marxilaisempaa suuntausta ja pääsi vähitellen voitolle Sointulan ideologisessa kamppailussa. Kurikka saikin pitkään olla "haavesosialistin" maineessa nousevan marxismin silmissä.

 

Monien mielestä myös voittaja oli utopia: kommunismi. Se tarjoaa tulevaisuudenkuvaa, jossa kehitys on saavuttanut lakipis­teensä, kommunistisen yhteiskunnan.

 

Länsimaailman taloudellinen valtanäkemyskään ei ole kaukana utopiakuvasta. Kapitalismi pitää haavekuvanaan jatkuvaa elintason kasvua, joka lähenee parasta hyvää kuten kylmyys abso­luuttista nollapistettä. Ei ihme, että jotkut ovat jopa irvailleet sanalla bruttokansanonni.

 

Ihanneyhteisöt ja ihannevaltiot

 

Monet aatesuunnat ovat perustaneet ihanneyhteisöjä. Neuvostolii­ton alkuvaiheen kollektiivitiloja kutsuttiin nimellä kommuuni tai kommuuna. Kommuunien perustaminen sisältyi myös Kiinan lähi­historiaan.

 

Eniten ihanneyhteisöjä lienee nykyisin Israelissa. Ensimmäi­set kibbutsit perustettiin jo 1909. Monet kibbutsien perustajista olivat juutalaisuuden lisäksi kiinnostuneita sosialistisista ja utopistisista aatteista.

 

Myös 1960‑ ja 70‑luvun hippiliike perusti yhteisöjä. Kuk­kaiskansa liittyi vapaiksi suurperheiksi, joita syntyi varsinkin Kaliforniaan, mutta myös muualle Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. In­tiassa ja muualla idässä niitä on edelleen toiminnassa. Monet idän uskonnot ovat levinneet länsimaihin ja perusta­neet omia yhteisöjään, joista erottuu samoja piirteitä kuin suomalaisten ihanneyhteisöissä. Uusimpia tulokkaita ovat vihreiden ja vaihtoehtoliikkeiden yhteisöt.

 

Ja täytyy muistaa, ettei ihanneyhteiskunnan tarvitse välttä­mättä olla  pienyhteisö. Utopiayhteiskuntia on valtioidenkin tasolla. Ajatellaanpa vain Israelia ja Liberiaa: juutalaisten ja vapautettujen neekeriorjien valtioita.

 

Kirjani arvioinnissa Harri Peltola otsikoi artikkelinsa: ”Historia on suomalaisutopioiden hautausmaa”.  Toisessa arvioinnissa Auvo Kostiainen kirjoitti: ”Tavallaan mukana on ajatus, että koko Neuvostoliitto on utopia. Puolesta ja vastaan voitaisiin kiistellä varmaan pitkään.” Itse asiassa tätä suuren utopian keskustelua käytiin lyhyempi aika kuin kumpikaan meistä saattoi 1980-luvulla arvata. Utopiayhteisöjen nousun ja tuhon monumentaalisimmaksi esimerkiksi varmistui Neuvostoliitto siirtymällä sekin utopiayhteisöjen hautausmaalle.

 

Lähteet

 

Bellamy, Edvard: Vuonna 2000. Suomentanut: J. K. Kari. Helsinki 1907.

 

Böök, Mikael:  Sociale utopier ‑ konkrete utopier i dag. Nordisk Sommeruniversitet. Arbejdspapirer fra NSU nr. 3. Aalborg 1979.

 

Hine, Robert V.: California's utopian colonies. Yale University Press. New York 1966.

 

Holloway, Mark: Heavens on Earth. Utopian Communities in America 1680‑1880. New York 1966.

 

Kateb, George & Skinner, B.F.: Utopianism. Teoksessa: International Encyclopedia of the Social Sciences. Vol. 16. New York 1968.

 

Kivi, Aleksis: Seitsemän veljestä. Alkulause V. A. Koskenniemi.  WSOY. Porvoo 1966.

 

Koivukangas, Olavi & Toivonen, Simo: Suomen siirtolaisuuden ja maassamuuton bibliografia. Siirtolaisuusinstituutti. Turku 1978.

 

Koskelainen, Osmo: Kollektiivin mahdollisuuksista kapitalismissa. Sosiologia 4/1978.

 

Kostiainen, Auvo: Utopioita etsimässä.  Arvosteluja. Historiallinen Aikakauskirja 2/1986: 126-127.

 

Lindqvist, Martti: Hyvä elämä. Otava. Keuruu 1980.

 

Manuel, Frank E. & Manuel, Fritzie P.: Utopian thought in the Western world. Basil Blackwell. Oxford 1979.

 

More, Thomas: Utopia. Suomentanut:  Marja Kaila‑Itkonen. WSOY. Porvoo 1971.

 

Murros, Kaapo: Suuret haaveilijat, heidän oppinsa ja kokeilunsa. Hancock, Mich. 1905.

 

Mäki, Hilkka: Etäisyyksiä utopioihin. Teoksessa: Salokannel, Juhani (toim.): Mitä lukijan tulee tietää? Esseita ja kirjoituk­sia Parnasson vuosikerroista 1951‑1981.  Otava. Keuruu 1981.

 

Nordhoff, Charles: The communistic societies of the United States. Schocken. New York (1875) 1966.

 

Palmgren, Raoul: Toivon ja pelon utopiat. Kansankulttuuri. Tam­pere 1963.

 

Peltola, Harri: Kaiken maailman impivaarat. Historia on suomalaisutopioiden hautausmaa. Kulttuuriosasto. Helsingin Sanomat  27.11.1985.

 

Peltoniemi, Teuvo: Kohti parempaa maailmaa – suomalaisten ihannesiirtokunnat 1700-luvulta nykypäivään. Otava. Keuruu 1985.

 

Pease, William H. & Pease, Jane H. : Black Utopia ‑ negro communal experiments in America. Madison, Wisc. 1963.

 

Vorländer, Karl: Sosialistien aatteiden historia. Tammi. Helsinki 1965.