Suomalaiset ihannesiirtokunnat
TEUVO PELTONIEMI
Seitsemän veljestä sopii
erinomaiseksi esimerkiksi ihmisen utopiapyrkimyksestä.
Tyytymättöminä oloihinsa ja yhteiskuntamuotoonsa
veljekset halusivat perustaa oman pienoisyhteiskuntansa
kauas syvään korpeen. Seitsemän veljeksen
tavoin monet suomalaiset ovat paenneet eksoottisten maiden
impivaaroihin raivaamaan itselleen uusia kotipaikkoja,
opetelleet vaivoin puhumaan ja lukemaan uutta kieltä,
riidelleet keskenään ja yrittäneet tulla
toimeen ilman ympäröivää yhteiskuntaa.
Suomalaisten ihanneyritykset liittyvät utopiayhteisöjen
maailmanhistoriaan paljon lähemmin kuin tavallisesti ajatellaan.
Vaikka suomalaisyrityksiä ei Sointulaa kenties lukuun
ottamatta mainitakaan samassa yhteydessä MorenUtopian
tai Fourierin, Owenin, Cabetin tai Oneidan kanssa on suomalaisyrityksilläkin
kunniakas aina 1700-luvulle saakka palautuva historia.
Kanadan Sointula ja Argentiinan Colonia Finlandesa ovat tunnetuimmat
suomalaisten perustamat ihannesiirtolat. Mutta samanaikaisia
yrityksiä on ollut eri mantereilla lähes kaksikymmentä.
Ensimmäiset uskonutopian etsijät
Suomalaisen utopiasiirtolaisuuden perustan loi vuonna 1734
mystis-separatistinen liike, jota johtivat kälviäläiset
papinpojat Jaakko ja Eerik Eriksson. Jouduttuaan ristiriitaan
kirkon kanssa veljekset karkotettiin maasta. Yli 60 hengen
kannattajajoukkoineen he kiersivät laivalla Tanskaa, Hollantia
ja Saksaa 11 vuotta. Ruotsin Värmdössä viimeiset 20-30 jäsentä asuivat
parikymmentä vuotta.Yhteisö hajaantui pian Eerikin kuoltua 1761. Tässä vaiheessa
myös uskonnolliset olot maassa olivat muuttuneet suvaitsevaisemmiksi
ja valistusaate oli saamassa jalansijaa.
Alkuyritys Afrikassa
Ensimmäinen, yritykseksi jäänyt hanke oli vuonna
1792 Sierra Leoneen kaavailtu suomalais ruotsalais englantilainen
Uusi Jerusalem. Pari vuotta ennätti toimia seuraavan vuosisadan
suomalaisten ihanneyhteisö, vuonna 1868 perustettu Amurinmaan
yhtiö Tyynenmeren rannalla.
Kolmanteen ryhmään kuuluvat utopiasosialisti Matti
Kurikan perustamat kolme yhteisöä. Niistä lyhytikäinen
Chillagoan telttaleiri syntyi Australiaan Queenslandin osavaltioon
vuonna 1900. Merkittävin yritys, Sointula perustettiin
Kanadan Brittiläiseen Kolumbiaan vuonna 1901. Se hajosi
vuonna 1905 ja Kurikka perusti vielä kolmannen yrityksensä Sammon
Takojat lähelle Vancouveria.
Utopiasosialistisissa hankkeissa myös suomalaisnationalismi
oli esillä. Kansallismieliset piirit katselivat vuonna
1999 suojapaikkaa tsaarin sorrolta 'Uudelle Suomelle' mm. Red
Deeristä Albertasta Kanadasta. Kansalliselta pohjalta
hankittiin Kuubaan suomalaisyhteisöä vuonna 1904.
Itabon yritys toteutui osittain kuitenkin amerikansuomalaisen
työväenliikkeen jäsenten voimin. Toinen Kuuban
yritys, vuonna 1906 alkanut Ponnistus oli vielä leimallisempi
työväenhanke. Kumpikin yhteisö kesti vain lyhyen
aikaa.
Selvimmin suomalaiskansalliselle pohjalta syntyi Colonia Finlandesa
Misioneksen laaksoon Argentiinaan vuonna 1906. Sen perusti
tunnettu kulttuuripersoonallisuus Arthur Thesleff.
Tropiikkikuumetta
Suomen 1920 luvun "tropiikkikuume" synnytti neljä siirtolasuunnitelmaa,
joista kolme toteutui. Tämän ryhmän taustalla
olevissa piireissä kannatettiin vegetarismia. Paradiso-suunnitelma
vuonna 1925 jäi pelkäksi haaveeksi. Vuonna 1929 perustettiin
Penedo Brasiliaan ja vuotta myöhemmin Viljavakka Dominikaaniseen
tasavaltaan. Samaan aikaan vegetaristeja siirtyi myös
1920 luvulla alkaneeseen Colonia Villa Alboradoon Paraguayhin.
Työväenliikkeen osuustoiminta aate synnytti Yhdysvalloissa
kaksi osuusfarmia. Kalifornian osuusfarmi perustettiin jo vuonna
1912 ja Georgian osuusfarmi vuonna 1921. Näitä yrityksiä voidaan
pitää myös Kuuban Ponnistus siirtokunnan henkisinä sukulaisina.
"Karjala kuumeen" aikana amerikansuomalaiset perustivat 1920 ja 1930
luvulla Neuvostoliittoon useita suomalaiskommuuneja. Kommuuna Kylväjä perustettiin
vuonna 1922 Rostovin lähelle Valkovenäjälle. Itä Karjalassa
sijaitsivat mm. kolhoosi Säde Aunuksessa, Hiilisuu Petroskoin lähellä ja
Vonganperä Uhtualla.
Uusin ihannesiirtola on Jali Hashmonan suomalaiskibbutsi Israelissa.
Sen perustivat Israelista kiinnostuneet kristityt suomalaiset
vuonna 1971.
Suomalaisten ihanneyhteisöjen vaikutuspiirissä ei
väljästikään arvioiden ole ollut kuin 8 000–10 000
henkeä. Heistä valtaosa kuuluu Karjalakuumeen muuttoaaltoon.
Kaksi suurinta, Sointula ja Colonia Finlandesa, vastaavat puolesta
jäljelle jäävästä 2500 hengen määrästä.
Suomesta muuttaneiden neiti miljoonan kokonaismäärään
verrattuna ihannesiirtolaisuus oli melko vähäinen
puro. Mutta ihannesiirtolaisuudessa ei olekaan kysymys muuttamisesta
ja matkustamisesta konkreettisessa mielessä. Se on henkistä matkalla
oloa, levotonta paremman maailman etsimistä, jossa itse
maanpäällä matkustaminen on vain väline.
Ihannetavoitteiden moninaisuus
Suomalaissiirtokunnissa oli tietenkin mukana myös niitä,
jotka hakivat ihanneyhteiskunnista vain oman onnensa täyttymystä,
mukavampaa elämää ja nautintoja itselleen ja
omalle perheelleen. Valtaosaa lähtijöistä elähdyttivät
kuitenkin henkisemmät päämäärät.
Yhteisöjen taustalla oli sosialismia, nationalismia, kristinuskoa,
teosofiaa, vegetarismia, onnenetsintää.
Jos utopiayhteisöt jaetaan maallisiin ja uskonnollisiin
yhteisöihin, suomalaisyrityksistä valtaosa kuuluu
edelliseen ryhmään. Sosialistinen tai työväenhenkinen
aatemaailma oli kahdessatoista yrityksessä, uskonnollinen
seitsemässä ja suomalaisnationalistinen viidessä.
Vegetarismi oli valta aate viidessä yrityksessä,
jotka korostivat myös pasifismia. Paluu luontoon oli iskusanana
kaikissa Etelä Amerikan ihanneyhteisöissä.
Harvat suomalaisyritykset olivat yhden asian liikkeitä yleensä taustalla
oli yhdistelmä aatteita. Jossakin määrin muutettiin
myös siirtokunnasta toiseen. Henkilöyhteyksiä löytyy
niinkin kaukana sijaitsevista paikoista kuin Penedosta ja Israelista.
Vaikka yhteisöt hajosivat, niiden jäsenet eivät
menettäneet uskoaan siihen, että vielä kerran
löytyisi utopiayhteisö, jossa utopia lopulta tavoitettaisiin.
Uudet yhteiskunnan muodot
Klassisissa ihanneyhteisöissä tyypillisesti päätösvalta,
työ, järjestyksenpito, asuminen ja ruokailu hoidettiin
yhteistuumin. Monissa yritettiin uudistaa uskontoa, poliittista
ajattelua, perhettä ja koulutusta.
Suurin osa suomalaisista ihanneyhteisöistä kokeili
vain osaa utopiayhteisöjen mahdollisuuksista. Täydellisimpiä ihanneyhteisöjä olivat
Sointula ja Penedo. Niissä yritettiin rakentaa aivan uutta
maailmaa. Suomalaisyhteisöjen yleisin utopiapiirre koskee
työnjakoa. Kymmenen yhteisöä noudatti samapalkkaisuutta.
Yhtä monessa asuttiin yhdessä. Yhteisruokailumahdollisuus
oli järjestetty vielä useammassa. Joissakin yhteisöissä palkka
korvattiin sosiaalisilla palkkioilla tai vastakirjaan merkityillä tulevaisuuden
saatavilla.
Vain harvoissa suomalaisten ihanneyhteisöissä puututtiin
seksuaalimoraaliin tai lastenkasvatukseen. Näkyvimmät
poikkeukset olivat Sointula ja Penedo. Sointula perusti lastentarhan
ja Penedossa suunniteltiin aluksi, että siellä tultaisiin
lasten opettamisessa toimeen ilman kouluakin.
Suomalaiset olivat jättäneet taakseen ahdasmielisen
suomalaisen byrokratian ja tiukan sisäisen kontrollin.
Mutta suomalaisuutta vaalittiin. Siirtolaiset elättelivät
suurisuuntaisia ajatuksia koko Suomen kansan siirtämisestä uuteen
paikkaan ja yhteiskuntamuotoon. Suomen kieli oli tärkeä.
Usein opettaja oli ainoa vieraskielinen yhteisön jäsen.
Ympäristön kielen oppiminen sujui hitaasti. Colonia
Finlandesassa suomalaisten intiaanivaimot opettelivat tämän
vuoksi Kiteen murretta.
Yhteydenpito Suomeen oli aluksi vilkasta. Siirtolaiset saivat
kirjeitä ja lehtiä. Mutta vuosien mittaan yhteydet
vähenivät ja Eleläi Amerikankin siirtokunnat
saatettiin 'Iöytää' uudelleen.
Ihanneyhteisöjen opetukset
Lähes kaikissa yhteisöissä oli riitoja ja erimielisyyksiä.
Ne liittyivät useimmiten taloudellisiin vaikeuksiin kuten
Penedossa, jossa kuten monissa muissakin yhteisöissä painiskeltiin
suurten lainojen kanssa. Kiistoja käytiin myös tavoitteista,
kuten Sointulassa.
Kovin montaa vuotta ei ihanne elämää vietetty
missään. Vaikka Etelä Amerikan yrityksissä elettiin
vuosikymmeniä suomalaisyhteisöinä, niiden utopialuonne
laimeni parissa vuodessa. Pisimpään pysyivät
tässä suhteessa pystyssä Yhdysvaltojen osuusfarmit,
joiden loppu liittyi pula aikaan ja maaltapakoon. Monet utopiayhteisöinä aloittaneet
suomalaisyritykset muuttuivat nopeasti tavallisiksi siirtolaispaikkakunniksi.
Suomalaisten ihanneyhteisöt ovat siis enimmäkseen
osoittautuneet pettymyksiksi. Mutta epäonnistuneinakin
ne ovat toteuttaneet utopiayhteisöjen perimmäistä roolia:
auttaneet näkemään mistä on kysymys, mitä on
muutettava ja miten siihen voidaan pyrkiä. Ja voi väittää,
että yhteisöjen merkitystä mitataan muualla
kuin niiden ulkoisella kohtalolla. Suomessakin ympäristöliikkeen
olemassaolo on ideologisesti jatkoa utopiayrityksille.
Ääninauha- ja videohaastatteluita
Lähteet
Teuvo Peltoniemi: Kohti parempaa maailmaa – suomalaisten
ihannesiirtokunnat 1700-luvulta nykypäivään.
Otava 1985. (Tilausosoite: www.sosiomedia.fi)
Teuvo Peltoniemi: Kohti parempaa maailmaa. Video-ohjelma.
37 min. Sosiomedia oy/ Helsingin Tietovideo 1988. (Tilausosoite: www.sosiomedia.fi)
Teuvo Peltoniemi: Finnish Utopian Settlements in North
America. Sivut 279-291 teoksessa: Karni, Michael G. & Koivukangas,
Olavi & Laine, Edward W. (eds.): Finns in North America.
Institute of Migration C9. Turku 1988. (Lue tämä artikkeli [pdf])
Syventävää tietoa artikkeliluettelosta
Päivitetty 17.9.2008
|
